Pitkä aika on kulunut viime päivityksestä. Kaikkea kivaa ja vähän vähemmänkin kivaa on tapahtunut. Aloitetaan vaikka siitä, että Lahjalla oli aikamoinen ripuli. Oksenteli muutamia öitä ja ripuli vain jatkui ja jatkui. Kotikonstit ja apteekin avut eivät riittäneet ja vein Lahjuskan eläinlääkäriin kun oli jatkunut jo viikon. Lahjalta otettiin verinäyte ja tulehdusarvot olivat normaalit, kuivumisestakaan ei ollut merkkejä mutta koska kyseessä on pentu niin nesteytys nahan alle ja antibioottikuuri suolistotulehdukseen. Hienosti käyttäytyi eläinlääkärissä, vaikka kaikkea vähemmän kivaa tehtiinkin. Nyt masu on kunnossa ja ollaan asteittain palattu riisi-seiti kuurilta normaaliin ruokaan.
Myös kivoja asioita on tapahtunut. Lahja on saanut olla mummolassa paljon ja juoksennella pihalla vapaasti, välillä Hilja-sisko on ollut leikkimässä ja välillä olen virittänyt "kepit" ja ollaan harjoiteltu agilityn alkeita :). Viime viikonloppu vietettiin Postitorpalla pentuleirillä, jonne oli kutsuttu kaikki Puuttomantorpan pennelit omistajineen. Siellä meillä oli viesti, haku-, tottis-, jälkiharjoituksia ja luentoja mm. koirien hajuaistista ja naksutinkoulutuksesta. Vapaa-ajalla pennelit riehuivat, me söimme ja saunoimme. Myös kaverini oli rodesiankoira Rinon kanssa mukana. Rino rakastaa juosta metsässä vapaana ja Lahja rakastaa juosta Rinon perässä ajaen sitä takaa samalla pitäen äänitehostetta :D. Täytyy ottaa tästä joskus videon pätkää! Leiri huipentui meidän osalta Viljakkalassa pidettyyn match show:hun, jossa käytiin taas harjoittelemassa. Lahja osallistui isoihin pentuihin ja hups, oltiinkin sitten toisia :). Lahja kyllä seisoi hienosti, antoi tuomarin tutkia hampaat erittäin hyvin ja nyt kehässä juokseminen sujui ilman hyppimistä ja pomppimista. Mahtavaa :).
Lahja on käynyt jo muutamia kertoja Särkänniemen eläintarhassa haistelemassa eläinten tuoksuja. Kanat, alpakat ja ponit ovat erittäin mielenkiintoisia. Enää ei edes hauku poneille, mutta kyyttölehmä on vielä vähän pelottava. Ja kyytön mielestä Lahjakin oli pelottava :).
Ensi viikolla harjoitellaan taas uudessa paikassa asumista ja hieman kaupunkielämään tottumista!
Sain elämäni ensimmäisen koirani australianpaimenkoiran Puuttomantorpan Taivaan-Lahjan eli Lahjan 2/2011. Meidän yhteinen taival päättyi 8/2023. Laumamme kasvoi 2/2014 kun Lahjan pentueesta meille jäi narttu pentu, Puuttomantorpan Hellan-Lettas eli Tähti. 12/2021 laumamme kasvoi kolmannella koiralla, kun meille muutti australianpaimenkoira uros Qmmallinen Ilmasta Tehtyjä eli Toivo. Tähden tähtihetkistä ja Toivon toilailuista voit lukea täältä lisää. Tervetuloa mukaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti