keskiviikko 10. elokuuta 2016

Lahja lahjakas ja Tähti tarmokas

Alkaa tämänkin vuoden tavoitteet pikku hiljaa loksahdella kohdalleen. Lahja aloitti tänä vuonna Rally-toko uran ja muutama koe menikin hienosti, mutta sitten oli ulkokentällä vireen kanssa ongelmia ja kolmannesta ALO-kokeesta Lempäälässä ei saatu tulosta. Ei kuitenkaan luovutettu vaan otettiin pari treeniä tutussa hallissa ja sitten seuraava hallikoe menikin täysin nappiin. Lahja kun on innokas äänen käyttäjä niin hieman haastavaa on saada se radalla pysymään hiljaa. Rata sujui kuitenkin hienosti ja pistein 98/100 saatiin 3.sija. Nyt pitää alkaa treenailemaan avoimen luokan liikkeitä ja edelleen haasteita tuon vireyden säätelyn pitämiseen tasaisena. Mutta onhan Lahja aivan mainio koira! 5 eri kisakirjaa ja kaikista lajeista on tuloksia! En olisi ikinä uskonut kun Siniltä (Puuttomantorpan kasvattaja) Lahjan hain ystävänpäivänä 2011, että me vielä näin paljon kisataan. Muistan aina kun Sini sanoi vaan, että "Katotaan vaan!" Kun totesin etten ole niin kisaihminen. :) Lisäksi Lahja oli vanhempien kanssa tänä kesänä Ruotsin mökkireissulla, missä se oli käyttäytynyt varsin mallikkaasti. Laivareissut oli mennyt myös kivasti!

Tähden kanssa on harjoiteltu luoksepäästävyyttä ja näyttely pönötystä ja kopelointia. Se kun on varauksellinen, jos joku yhtäkkiä ilmestyy odottamatta nenän eteen. Hyvin on mennyt mätsärit ja kivasti ravaileekin. Uskalsin nyt ilmoittaa sen Jyväskylän KV-näyttelyyn marraskuussa. Tavoitteena on, että Tähti käyttäytyy hyvin ja pönöttää kauniisti. Molempina päivinä mennään kun on eri tuomarit. Lisäksi Tähti kävi juoksemassa 4.sijan Mansesterin Dogfesteissa Tampereen Kaupin vinttikoiraradalla. Vauhtia oli niin paljon, että avustajakin lensi polvilleen, onneksi ei sattunut. Se on kyllä varsinainen ötökkä. Täysillä vaan aina kaikkeen. No ilmoitin sen myös tokokokeeseen. :D Heh Heh...
Kuva IDA Photography


"Ihan kiltti oon..."

Ja sitten molempien koirien kanssa on vepeilty (vesipelastus), mutta kokeisiin on loppukesästä vaikea päästä joten ehkä me sitten vaan treenaillaan. Harmi jos jää Lahjan yksi ALO 1.tulos vielä saamatta mutta eipä tässä nyt kiire ole, vaikka vepesäännöt muuttuvat hieman ensi vuonna.