sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Vesipelastuskausi on ohitse


Huomenna virallisesti päättyy meidän vepeilykausi tältä kesältä. Sitä on tänä kesänä harrastettu ja koulutettu ahkerasti. Laskin, että tänä kesänä käytiin seitsemässä kokeessa, treeni/koulutuskertoja en ole laskenut tähän päälle. Märkäpuvulle ja kahluuhousuille on ollut käyttöä. Lahja nousi kesän alussa avoimeen luokaan ja parit seuraavat kisat se sai Avo-luokastakin 1.tulokset huikein pistein. Sitten tuli hieman takapakkia ja yksi koe meni ihan päin mäntyä. Pidettiin kuukauden tauko ja viime viikonloppuna avoimesta luokasta 3.tulos. Harmittavasti pelastusrenkaan vientiliike meni nollille, koska Lahja vaan tuumasi, että tyhmä kahlata tässä rannassa köysi suussa niin pitkälti. Muut liikkeet sujuivat mallikkaasti. Voi-luokkaan siirtymisen tavoittelu jää siis ensi kesään. Tähti yllätti iloisesti ja suoritti loppukesästä vepen soveltuvuuskokeen sekä teki viime viikonloppuna alokasluokan 1.tuloksen. Tähden haaste on etenkin juoksujen jälkeen nuo sirun lukemiset ja vieraan ihmisen kopeloinnit, jotka on taas otettava treenilistalle!







Vepe on kyllä todella kivaa, vaikka tänä kesänä sää on ollut mitä on. Vepekokeisiin on päästy ja erilaisia rantoja on kierretty. Mahtavia ihmisiä tavattu ja omissa koulutuksissa olleet koirakotkin ovat uskaltaneet tänä kesänä kokeisiin ja hienoja tuloksia tullut! Koirakin kyllä jossain vaiheessa kyllästyvät ja nyt on hyvä pitää taukoa. Koirauimalassa varmasti tulee talven aikana käytyä.

Lahjan rallytokoura sai myös kesällä hienosti jatkoa. Lahja nousi kolmessa kisassa voittajaluokkaan! Paras kisa meillä oli 25 asteen helteessä. Se taisi olla se ainoa helteinen päivä tänä kesänä. :D Hyvä meille! Edelleen Lahjan haasteena on tuo haukkuminen, jota tulee herkästi kun innostuu. Helteessä ei jaksanut pahemmin haukkua. :D

Nyt alkaa syksy ja Tähden harrastuksena jatkuu nosework ja tokoilu ja Lahja treenailee rallytokoa. Tähti varmasti sterkataan tässä syksyn aikana joten sen kanssa kisailu jää tänä syksynä vähemmälle.

Mukavaa syksyn jatkoa lukijoille!

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kisailua

No eipä mennyt kauan, kun uskalsin Tähden kanssa taas tottelevaisuus kisoihin ja tällä kertaa suoraan avoimeen luokkaan. Kisat järjestettiin tutulla Tamskin hallilla. Ihan hävyttömän vähän oltiin treenattu ja äkkiä piti ottaa vielä yhteen perjantai-iltaan oma hallivuoro, kun ajattelin, että pakko vähän treenata. Kisat oli heti sunnuntaina ja Tähti oli toisena vuorossaan. Sain oman jännityksen tällä kertaa paremmin hallintaan ja äänenpainot oli normaalit. Tähti oli todella hieno ja keskittyi kyllä täysillä. Vain yksi liike meni nollille, liikkeestä istuminen. Toki teki senkin, mutta vasta lisäkäskyllä ja vartaloavulla, joten siksi nollat siitä. Muut liikkeet sujui mielestäni mallikkaasti (8-10) ja kokonaisvaikutuskin oli 9! Tähti ei haukkunut missään liikkeessä ja oli todella kiva tehdä sen kanssa liikkeet sujuvasti. Sijoitus 4./9. :) Jäi todella hyvä mieli kisasta ja koiran työskentelystä, ja nyt meidän suunta jatkuu vaan ylös päin, eli kohti voittajaluokkaa...No siihen menee sitten aikaa ennen kuin se uskalletaan korkata. :D 
Tytöt kävi myös Koirien Älypelin SM-kisoissa Vesilahdessa, mutta molemmat karsiutuivat toisella kierroksella pois jatkosta. Lahja oli 8./12. ja Tähti 9./12. Ihan hauskaa oli kuitenkin. Täytyy alkaa tuota yhtä peliä treenaamaan ensi vuotta varten!

Tämä älypeli koitui molempien kohtaloksi. Tähti kyllä ei lakannut yrittämästä, mutta aika tuli vastaan.

Ensimmäisen kierroksen älypeli oli molemmille tytöille helppo.
Lahja valmiina älypelien sm-kisojen toiselle kierrokselle!

perjantai 27. tammikuuta 2017

Tähystys sterilisaatio

Vuosi on alkanut vauhdikkaasti. Ollaan käyty muun muassa jäällä juoksentelemassa ja Nokian koirauimalassa, jossa tytöt pulikoivat kevyesti puolisen tuntia.
Vepetreeniä talvikaudella Nokian koirauimalassa.

Tänään oli jännittävä päivä, sillä Lahja sterkattiin tähystyksellä Eläinlääkäriasema Reviirissä. Aamulla vein Lahjan yhdeksältä ja alkuun otettiin verikokeet. Todella ihanaa henkilökuntaa ja heti tajusivat ottaa verinäytteen takajalasta, koska Lahja on etutassuista tosi herkkä. Lahja käyttäytyi varsin mallikkaasti eläinlääkärissä, vaikka se on herkkä, se ei ole ikinä murissut lääkärille ja nytkin heilutti häntäänsä kun keuhkoja kuunneltiin. Hieman yritti kiivetä mun syliin turvaan kun verinäytettä otettiin. Hassu koira. :) Toista se on tyttären kanssa, joka ei todellakaan rakasta eläinlääkäreitä! Lahjan veriarvot olivat kaikki kunnossa ja leikkaus aloitettiin kymmenen aikaan. Poistuin paikalta kun Lahja oli saanut rauhoittavan lääkkeen. Kolmen jälkeen menin jo hakemaan, ja leikkaus oli mennyt hyvin. Eläinlääkäri Pipsa oli kyllä aivan mahtava henkilö, kumpa kaikki ihmislääkäritkin olisivat tuollaisia! Vaikka leikkaus oli hintava, olen lukenut siitä paljon hyvää ja positiivista palautetta ja keskustellut myös asiantuntijoiden kanssa. Kaikki ovat sitä nykyään suositelleet. Toipuminen on paljon nopeampaa ja helpompaa etenkin aktiivisen koiran kanssa.
Ennen leikkausta, Lahja ihmetteli mitäs nyt tapahtuu. 

Leikkauksen jälkeen pienissä pöllyissä.


Lisää tietoa narttukoiran sterilisaatiosta tähystämällä:
http://reviiri.info/fi/blogi/vatsaontelon-t-hystysleikkaukset-laparoskopia-mm-narttukoiran-sterilaatio-t-hyst-m-ll

Lahja oli hieman pöllyissä kun hain sen, mutta kotimatkalla kävi jo pissalla. Kotona lepäili, ruoka ei maistunut, mutta ilmoitti kun oli hätä ja teki tarpeet ulos. Tähti oli hieman ihmeissään emän rauhallisesta käytöksestä. Reviiristä soitettiin vielä illalla ja kyseltiin koiran vointia, aivan upeaa palvelua! Lahja on nyt "saikulla" 10 päivää, jonka jälkeen saa aloitella toko ja rallytoko hommat ilman hyppyjä. Kuukauden päästä palataan agilityyn. Kipulääkettä Lahja saa nyt 3-5 päivää. Tähdellä on nyt sitten kuukauden agilitytreenit ja omat tokotreenit päälle. Noh, sillä energiaa kyllä riittääkin! Lahjan kuusikkopentue, joka syntyi joulukuussa 2013 jäi nyt sitten Lahjan ensimmäiseksi ja viimeiseksi pentueeksi.

Olen miettinyt tämän vuoden tavoitteita, mutta olenkin nyt ajatellut, että meillä ei tänä vuonna tehdä mitään kirjallisia tavoitteita. Harrastetaan ilolla ja hauskuudella, eikä vakavasti. Lahja toivuttuaan varmasti kuitenkin kisaa ainakin vepessä ja rallyssa, mutta ehkäpä myös agilityssä (ohjaajasta en vielä tiedä)..;).Tähdellä varmasti jatkoa tokossa ja uusia aluevalloituksia kuten nosework ja koiratanssi, jotka minua kiinnostavat.

Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta, parempaa vuotta 2017!