lauantai 27. lokakuuta 2012

Syyskuun juttu...

En ole saanut vielä koko Aamulehden juttua tänne, mutta tuosta alla olevasta linkistä näkee ainakin etusivun. Koko juttu löytyy Aamulehden toisen osan ensimmäiseltä sivulta :).

http://www.e-pages.dk/aamulehti/426/demo/

Otettiin töissä Lahjasta kuvia työliivit päällä.

torstai 11. lokakuuta 2012

Syksyä

Eipä ole meistä kuulunut taas hetkeen mitään. Lahja pääsi Aamulehteen oikein etusivulle, kun toimittaja kävi tekemässä jutun koira-avusteisesta fysioterapiasta. Kiva oli juttu ja hyvät kuvat! Yritän saada jutun jotenkin kopioitua tänne, jotta ne jotka eivät päässeet sitä lehdestä lukemaan voivat sen katsoa. Lahjan terapiakoiraura etenee tällä hetkellä niin, että harjoitellaan sen kanssa kahden kotikäyntiasiakkaan luona toimimista ja vuoden alusta suoritetaan näyttökoe. Mummoja se rakastaa, mutta lapset sitä pelottaa. :) Agilityä ja tokoa on reenailtu pari kertaa viikossa ja tavoitteena olisi ensi kevänä aloittaa kisaaminen molemmissa lajeissa.

Lahjan emällä Rauhalla on tiedossa jouluksi pentue, joten ainakin itse voin suositella kyseistä kasvattajaa lämpimästi, vaikka eri uroksesta pennut on! Tuolta sivulta lisää http://puuttomantorppa.webs.com/pentusuunnitelmat.htm. ´

Meidän laumassa riittää tällä hetkellä yksi aussi, mutta katsotaan tulisiko tässä vuosien päästä, joku toinen pienempi koira seuraksi... ;). Tässä vielä muutama kuva Lahjasta. Nuo korvat on kyllä hassut, mutta on se niin hassu koira muutenkin, mutta niin ihana! <3