tiistai 2. toukokuuta 2023

Toivon ensimmäinen koiranäyttely ja päällimmäiset kuulumiset

Pitkästä aikaa blogin päivitystä. Ilmoitin Toivon Lahdessa pidettävään ryhmänäyttelyyn 1.5.23 ja olimme siellä tosiaan eilen. Oltiin treenattu alle muutamia näyttelytreenejä sekä osallistuttu mätsäreihin vaihtelevalla menestyksellä. Seisottaminen ja tuomarin kopelointi ei tuottanut haasteita, mutta ravaaminen kehässä nätisti hyppimättä ja kiihtymättä olikin sitten oma projekti. Osallistuttiin junnuluokkaan, koska Toivo oli muutamaa päivää alle 18kk. Näyttely pidettiin raviradalla joten tilaa oli hyvin. Kaverina meillä oli Sanna ja hänen aussiuroksensa Tarkka. Oli tosi kiva, että meillä oli tuttua porukkaa mukana. Tavoitteena meillä oli saada se harrastus H eli hyvä, joka riittää käyttölinjaiselle koiralle todella hyvin.

Toivolle oli täysin uusi tilanne, että ympärillä oli sadoittain koiria ja ihmisiä. Ihmisistä se ei niin välittänyt, mutta muita koiria olisi mielellään mennyt tervehtimään ja urosten kanssa varmasti haastanut toimintaan. Välillä palkkasin herkuilla ja välillä oli pakko purkaa pienen miehen energiaa leikkien lelulla. Hetkittäin pystyi ihan mukavastikin oleilemaan, kunnes joku kiinnostava koira ravasi ohitse. Tällaisia tilanteita lisää treeniin!

Itse kehä meni aika nopeasti, luokassamme oli muistaakseni kahdeksan junnu urosta. Tarkka oli meitä ennen ja oli ihan hyvä että saatiin juosta kehässä tutun koiran takana. Omalla esiintymisvuorolla Toivo seisoi ihan mallikkaasti, otti kivasti kontaktia tuomariin ja antoi hyvin käsitellä. Ravi kehän ympäri oli melkoista pomppimista aika ajoin, mutta kyllä sieltä muutamat raviaskeleetkin ilmeisesti näytettiin. Tuomari Paavo Mattila antoi meille arvosanaksi H eli hyvä ja kovat kannustuskiljahdukset kuuluivat kehän laidalta. Arvostelu oli mielestäni kivasti kirjoitettu ja totuudenmukainen, sikäli mikäli tuota koiran rakennetta ymmärrän.

Seuraava koitos Toivolla tulee todennäköisesti olemaan MH-kuvaus, jonne yritän päästä kesän tai tulevan syksyn aikana. Muuten ollaan harrasteltu tähän mennessä tokoa ja hoopersia. Nyt alkukesästä päästään myös hakua kokeilemaan alkeiskurssille ja vepetreenitkin käynnistyvät kesän kynnyksellä. 

Muuten lauma tulee mukavasti toimeen ja etenkin Tähti & Toivo ovat löytäneet yhteisen sävelen. Ulkona ne tykkäävät leikkiä ja juosta keskenään. Tähdellä on hieman ollut hammasongelmia ja ensi viikolla poistetaan lisää hampaita ja lisäksi Tähti nuolee välillä etutassuaan (kuvattu nivelrikko oireeksi), mutta Libera pistos on kuukausittain vähän auttanut. Toki pitää antaa Tähdelle myös lepopäiviä Toivosta, sillä tälläkin koiralla tulee ikää jo 9,5 vuotta.


Lahja nukkuu paljon, mutta edelleen pienillä lenkillä päivittäin mukana ja syö hyvällä ruokahalulla. Ikää tulee kesän korvalla jo 12,5 vuotta täyteen. Lahjan kanssa mennään päivä kerrallaan. Toivo kunnioittaa mummoa hirmu hyvin eikä yhtään härki Lahjaa. Lahja on tehnyt teinille hyvin selväksi omat pelisäännöt. Olen myös huomannut, että Toivo luovutti kiltisti Tähdelle porkkanan palan kun Tähti oli syönyt omansa ja meni ottamaan Toivon. Myös lelut saavat olla meillä lattioilla ja niistä ei ole tullut riitaa. Toki Toivolla on omat treenilelut ja oma lelulaama, jonka vain hän saa tarvittaessa painikaveriksi.Toivo ilmoittaa pihalla ohikulkevat koirat haukunnalla, mutta ehkä hieman saatu sitäkin nyt vähennettyä kun ollaan vaan todettu "kiitos riittää". Kaunis remmikäytös on vielä kovasti työn alla! 😂 Toivo oli myös muutaman päivän hoidossa tutullani ja siellä oli mennyt kaikki mukavasti eli vieraassa ympäristössäkään oleminen ei ollut ongelma.
Tähti, Lahja ja Toivo huhtikuussa 2023