On hienoa kun voi juhlia koirien syntymäpäiviä samana päivänä. Lahja täytti 20.12.2015 viisi vuotta ja Tähti-tytär samana päivänä kaksi vuotta. Onnea myös Lahjan ja Tähden sisaruksille! Koiruudet juhlivat synttäreitä mummolassa, jossa oli hyvät tarjottavat!
Jouluna ollaan rauhassa, mutta koska ilmat on mitä on, olen varannut tytöille koirauintia. Mitä ensi vuoteen tulee, niin Lahjan kanssa olisi tarkoitus kisata agilityssä keväällä sekä päästä avoimeen luokkaan vepessä. Tähden kanssa pitäisi päästä johonkin tavoitteelliseen pk-toko ryhmään tai sitten ihan toko toko. Tähden kanssa tavoite ensi vuonna suorittaa bh-koe sekä se pakollinen näyttely ja ehkäpä korkata myös vepeura :D. Sillain stressaamatta noihin kisoihin, kun itse en ole niin kisaihminen. Välillä on kuitenkin kiva käydä näyttämässä taitoja ja huomata, että joku menee eteenpäin. Ja kesää ja suppailua odotan kyllä kovasti. Taidan opettaa Lahjakin laudalle!
Mukavaa joulua ja hyvää uutta vuotta 2016 lukijoille!!
Sain elämäni ensimmäisen koirani australianpaimenkoiran Puuttomantorpan Taivaan-Lahjan eli Lahjan 2/2011. Meidän yhteinen taival päättyi 8/2023. Laumamme kasvoi 2/2014 kun Lahjan pentueesta meille jäi narttu pentu, Puuttomantorpan Hellan-Lettas eli Tähti. 12/2021 laumamme kasvoi kolmannella koiralla, kun meille muutti australianpaimenkoira uros Qmmallinen Ilmasta Tehtyjä eli Toivo. Tähden tähtihetkistä ja Toivon toilailuista voit lukea täältä lisää. Tervetuloa mukaan!
maanantai 21. joulukuuta 2015
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Lauman älykkö
Nyt se on selvitetty kuka on lauman älykkö. Se on tietenkin Tähti. Tähti kohta 2v. Tähti on oppinut syksyn aikana suppailemaan ja ratkaisi haastavan älypelin 5 minuutissa. Tähti myös tokoilee, agilitaa, doboilee ja on vesipeto. Tämän neidin kanssa ei käy arki pitkäksi ja välillä jää kyllä Lahja jalkoihin. Arjessa haastetta tuovat nopeat tilanteet kuten kulman takaa hyppäävät ihmiset ja vahtivietti rapussa sekä pihapiirissä. :D
On se aikamoinen pakkaus <3.
Be Cool!! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)