sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Tähden ensimmäiset ja viimeiset näyttelyt

Tämän vuoden viimeinen koiriin liittyvä yksi tavoite on saavutettu. Se oli Tähden ensimmäinen ja (viimeinen) virallinen koiranäyttely eli kansainvälinen koiranäyttely Jyväskylässä. Eli heti kovat kehät, mutta se ei meitä naisia haitannut. ;) Päinvastoin kovasti ollaan treenattu esittämistä ja etenkin tuomarin kopelointia, joka Tähdelle on ollut aika suuri haaste. Kova harjoittelu on tuottanut tulosta ja kiitos siitä monille ystäville, jotka ovat meitä auttaneet treeneissä. Oli niin hienoa olla kehässä hienona (jakkutakki päällä) hienon koiran kanssa. Tähti oli myös ensimmäistä kertaa noin isossa paikassa, jossa ihmisiä ja koiria vilisi ihan silmissä. Neiti käyttäytyi todella mallikkaasti. Kulki niin nätisti vierellä välillä minua pökkien. Kun katseltiin muita kehän ulkopuolella, Tähti tuli kainaloon ja halusi rapsutuksia. Ei näyttänyt stressaavan yhtään (varmasti kuitenkin vähän jännitti). Katseli vaan porukkaa ja koiria ympärillä. Tähdellä on karvanlähtö, mutta en antanut sen häiritä. Tähti pyörähti lumessa pyörähtämässä puoli tuntia ennen meidän kehää. :D Eli todella luomuna mentiin! Enkä ollut pessyt/puunannut/föönannut/harjannut sitä!

Lauantaina meitä tuomaroi ruotsalainen Karl-Erik Johansson, joka yllättäen tykkäsi Tähdestä. Tähti seisoi hienosti. Hieman nojasi jalkaani, kun takapäätä tarkastettiin. Nätisti liikkui ja todella suureksi yllätykseksi saatiin avoimesta luokasta erittäin hyvä (EH) ja sijoituttiin vielä luokassa toiseksi. :) Tokaisinkin tuomarille tämän olevan suuri yllätys, ja hän vain hymyili takaisin. Ymmärsi ilmeisesti työlinjaisten tai mun jakkutakin perään ;).


Tässä vapaa käännös lauantain arvostelusta:
Oikein hyvä tyyppi (typ), tyypillinen pää, hyvä purenta, selkä vähän kaartuva ristiselkään, risti vähän jyrkkä, rintakehässä hyvät kulmat, liikkuu hyvillä askelilla, hieno turkin laatu. / EH AVO2. Karl-Erik Johansson.

Sunnuntain kisaan lähdettiin vaan fiilisteleen, koska tavoite oli jo saavutettu. Tuomarina toimi kroatialainen Tino Pehar, joka näytti tarkastavan koirat hyvin ja juoksutti myös useampaan otteeseen. Jännitin kovasti, miten Tähti suhtautuu tuohon mieheen, etenkin kun edellisessä luokassa yksi koira hylättiin kun ei antanut tutkia. Tähti oli ihan super pönöttäjä ja loistavasti meni. Tämä tuomari oli kuitenkin tarkempi ja kriittisempi ja saatiin arvostelusta hyvä (H).

Tässä vapaa käännös sunnuntain arvostelusta:
Hyvin tasapainoinen, keskivahva luusto, voisi olla hieman parempi ilme, ylälinja voisi olla parempi, hieman pitkä..., hieman jyrkät olkavarret, hiukan avoimet takakulmaukset, liikkeessä kapea edestä ja takaa. / H. Tino Pehar.

Kiva oli pitkästä aikaa käydä virallisessa isossa näyttelyssä, vaikka taas totesin ettei näyttelyt ole minua tai minun koiria varten! :) Mutta suosittelen kaikille koirattomille, jos haluaa tutustua ja nähdä samana päivänä useampia koirarotuja, sillä niitä siellä riitti!