tiistai 2. tammikuuta 2024

Lahjan elämä päättyi 12,5 vuotiaana

Nyt olen kykenevä kirjoittamaan tästä.

Niin se päivä koitti, kun Lahjasta piti päästää irti. 12,5 vuotta Lahjan seurassa on paljon nuoren naisen elämästä ja siihen mahtui niin paljon. Lahjan kanssa pääsin kokemaan koiraharrastuksen iloja ja suruja, pääosin kyllä ne oli iloisia ja onnistumisen kokemuksia. Lahjan kautta tutustuin myös moniin upeisiin ihmisiin. Sain tehdä Lahjan kanssa myös koira-avusteista fysioterapiaa ja myös kouluttaa siinä tulevia ammattilaisia.  Lahja oli helppo, mutta herkkä koira, joka tiesi oman arvonsa mutta oli aina valmis töihin kanssani. Se rakasti leikkiä leluilla ihmisten kanssa ja agilityssä ei vauhtia puuttunut. Rallyssa ja tokossa riitti haukuntaa, koska oli niin kivaa. 😀Vepessä se oli tarpeeksi vahva ja motivoitunut uimari. Mun elämäni koira 💓. Miksi Lahjasta piti luopua, oli sen terveydelliset syyt. Vanhalla koiralla alkoi olemaan kaikkea vaivaa ja esimerkiksi kasvain hännässä olisin jouduttu jossain kohtaa amputoimaan. Olin luvannut Lahjalle, että se pääsee lähtemään "saappaat jalassa" ja viimeisinä päivinä se haki vielä palloa ja söi nakkia kovalla ruokahalulla. Lahja nukutettiin ikiuneen kotona oman lauman kesken. 

Tämä teksti jääköön viimeiseksi Lahjasta kertovaksi. Kiitos Lahja, kun olit ja opetit minulle paljon! Ikävä on 💔

Lahja kesällä 2023



Puuttomantorpan Taivaan-Lahja 2010-2023