Hienosti meni Lahjan eka retki "mummolaan" eli Ylöjärvelle. Yleisissä kulkuneuvoissa (bussi, juna ja henkilöauto) oli kaikkea mielenkiintoista, mm. ihmisiä, hälinää ja pari inisevää koiraa paluumatkalla, mutta sen verran väsymys iski, että Lahja nukkui junamatkat jaloissani! Paluumatkalla bussissa Lahja kävi hienosti istumaan jalkojen väliini, vaikka ihmisiä tuli ja meni bussiin ja olisi ollut varmasti monta jalkaparia, joita pitäisi paimentaa. Turkispukeiset mummot kehuivat kovin nätiksi koiraksi asemalla :). Mummolassa olikin tosi kivaa, koska siellä sai esimerkiksi nukkua sängyssä, leikkiä ja käydä ulkona juoksentelemassa vapaana (tosin kylmyys iskee tassuihin ja sitten mennään lujaa sisälle ja saadaan hepuli).
Viikonloppuna nähtiin myös sisaruksia Hiljaa ja Myrskyä. Meno oli aika villiä ja millään ei porukka meinannut väsähtää. Myrsky ja Lahja olivat aikamoisia jössiköitä verrattuna Hiljaan. Lahja tapasi myös kaverini koirat rodesiankoira Rinon ja pinseri Lupan. Rino oli Lahjan mielestä mielenkiintoinen mutta vielä liian iso leikkimään ison päänsä kanssa :). Lupasta tuli Lahjan kaveri, ja taisi Lupa vaistota pennun koska niin hienosti pikku piraijaa sieti <3.
Nyt viikko harjoitellaan sivulla kulkemisen alkeita ja luoksetuloa ja yritetään näyttää osaamisen taso sitten ensi viikonloppuna pentutapaamisessa!
Tässä "mummolassa" ekaa päivää ja sain tälläisen jännän lelun!
Sisarusten Hiljan ja Myrskyn kanssa painileikit menossa. Oli niin kivaa!
Pikku Lahja ja Iso Rino. <3
Uusi ystäväni Lupa, joka sietää hienosti Lahjan naskali hampaita ja hurjaa pentumenoa!!
Sain elämäni ensimmäisen koirani australianpaimenkoiran Puuttomantorpan Taivaan-Lahjan eli Lahjan 2/2011. Meidän yhteinen taival päättyi 8/2023. Laumamme kasvoi 2/2014 kun Lahjan pentueesta meille jäi narttu pentu, Puuttomantorpan Hellan-Lettas eli Tähti. 12/2021 laumamme kasvoi kolmannella koiralla, kun meille muutti australianpaimenkoira uros Qmmallinen Ilmasta Tehtyjä eli Toivo. Tähden tähtihetkistä ja Toivon toilailuista voit lukea täältä lisää. Tervetuloa mukaan!
maanantai 21. helmikuuta 2011
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Pakkasta ilmassa
Ensimmäistä viikkoa ollaan Lahjan kanssa vietetty yhdessä ja hyvin on mennyt. Ulkona ei olla kovin kauaa oltu pakkasten takia, ja lenkiltä kotiin päin tullessa Lahjalla on jo kova kiire sisälle. Ulkona on ihana käydä lahkeisiin kiinni ja olenkin ottanut nyt kolme lapasta lenkille mukaan, joista yhden Lahja saa suuhunsa sitten tarpeet toimitettuaan. Tohkeissaan tyttö kantaa hanskaa ihan sisälle asti. Vielä kun saisi suoraan suusta hanskan itselleni niin jes!
Sisällä ollaan sitten leikitty, nukuttu, syöty, nukuttu ja leikitty jne. Hyvin nukkuu yöt häkissä omalla pedillä. Muutamia vieraita on tällä viikolla tullut meillä käymään ja ensimmäisen energiavirran laskeuduttua Lahja haluaa jo syliin tai ainakin ihan viereen. Eilen meillä kävi kaverini lapset kylässä, joita Lahja tervehti iloisesti häntää heiluttaen. Kun tyttöjä hieman neuvoi, he osasivat hienosti olla pennun kanssa ja lopulta Lahjakin rauhoittui heidän rapsuteltavaksi.
Huomenna on jännittävä päivä, sillä lähdemme junalla Tampereelle ja kohti "mummolaa". Viikonloppuna nähdään myös sisaruksia Myrskyä ja Hiljaa, sekä ystäväni koiria ja Lahjan "kummitätiä"!! Todella jännittävää, mutta ihanaa nähdä jo ystäviä. :)

lauantai 12. helmikuuta 2011
Ensimmäinen yö uudessa kodissa
HauHau!
Nyt käynnistyy Lahjan blogi. Lähinnä kirjoittelen tänne, mitä meille kuuluu ja mitä touhutaan. Kaikki ystävät ja kiinnostuneet voivat helposti seurailla meidän touhuja blogin kautta, eikä facebook mene tukkoon :).
Lahja tuli minulle sijoituskoirana ja "Tiina-täti" seurailee hyvin läheltä meidän elämää ja opastaa niin koulutuksessa kuin muissakin käytännön askareissa. Tiina omistaa Lahjan isän, Olavin. Lahja siis haettiin Isojoelta ja alun pienen vinkumisen jälkeen se nukkui koko automatkan sylissä. Välillä pysähdyttiin pissalle ja pissat tuli hienosti ulos. Jyväskylään päästyämme ensimmäiseksi se hyökkäsi lelujen kimppuun ja oli koko illan hyvin reipas. Iltaruoka maittoi ja ulos tehtiin hienosti tarpeet. Lahja nukkui yön omassa häkissä sänkyni vieressä, mutta täytyy vähän fiksailla peittoja ym. koska nyt vaikuttaa että, paras uni tulee lattialla. Siellä on varmasti tarpeeksi viileää. Neljän aikaan herättiin pissalle sanomalehdelle ja aamuherätys tapahtui 6.30.
Hienosti Lahja seurailee, mitä touhuan ja ulkona jaksaa seurailla pieniä pätkiä jalkojani. Yhden kerran pissattiin hissin eteen, koska en ollut tarpeeksi nopea ulos viennissä. :D Ruoka ja uni maistuu ja sehän on tärkeintä! Ensimmäisen päivän jälkeen voin todeta, että hyvin reipas, rohkea, aktiivinen ja ihana pentu tuo Lahja on! <3

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)