maanantai 21. helmikuuta 2011

Eka retki "mummolaan"

Hienosti meni Lahjan eka retki "mummolaan" eli Ylöjärvelle. Yleisissä kulkuneuvoissa (bussi, juna ja henkilöauto) oli kaikkea mielenkiintoista, mm. ihmisiä, hälinää ja pari inisevää koiraa paluumatkalla, mutta sen verran väsymys iski, että Lahja nukkui junamatkat jaloissani! Paluumatkalla bussissa Lahja kävi hienosti istumaan jalkojen väliini, vaikka ihmisiä tuli ja meni bussiin ja olisi ollut varmasti monta jalkaparia, joita pitäisi paimentaa. Turkispukeiset mummot kehuivat kovin nätiksi koiraksi asemalla :). Mummolassa olikin tosi kivaa, koska siellä sai esimerkiksi nukkua sängyssä, leikkiä ja käydä ulkona juoksentelemassa vapaana (tosin kylmyys iskee tassuihin ja sitten mennään lujaa sisälle ja saadaan hepuli).

Viikonloppuna nähtiin myös sisaruksia Hiljaa ja Myrskyä. Meno oli aika villiä ja millään ei porukka meinannut väsähtää. Myrsky ja Lahja olivat aikamoisia jössiköitä verrattuna Hiljaan. Lahja tapasi myös kaverini koirat rodesiankoira Rinon ja pinseri Lupan. Rino oli Lahjan mielestä mielenkiintoinen mutta vielä liian iso leikkimään ison päänsä kanssa :). Lupasta tuli Lahjan kaveri, ja taisi Lupa vaistota pennun koska niin hienosti pikku piraijaa sieti <3.

Nyt viikko harjoitellaan sivulla kulkemisen alkeita ja luoksetuloa ja yritetään näyttää osaamisen taso sitten ensi viikonloppuna pentutapaamisessa!

                     Tässä "mummolassa" ekaa päivää ja sain tälläisen jännän lelun!


       Sisarusten Hiljan ja Myrskyn kanssa painileikit menossa. Oli niin kivaa!



                                                         Pikku Lahja ja Iso Rino. <3



Uusi ystäväni Lupa, joka sietää hienosti Lahjan naskali hampaita ja hurjaa pentumenoa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti