keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kaikenlaista koetta ja koitosta

Olen koko alkuvuoden miettinyt bh-kokeen suorittamista (Palveluskoirien käyttäytymiskoe), mutta aina se viimeinen pisara on jäänyt esim. ilmoittautumisesta. Ystäväni soitti ja kysyi olisiko kiinnostusta tulla Ylöjärven Käyttöhukkien kokeeseen Mutalaan. Sanoin että kyllä, vaikka meillä oli vain puolitoista viikkoa aikaa treenata. Ensimmäisenä kaivoin netistä säännöt ja luin ne. Kävin itse kävelemässä kaaviota läpi. Kaksi kertaa ehdin käymään vieraiden koirakkojen kanssa treenaamassa kentällä mm. paikkamakuuta (joka on yllättävän pitkä aika vrt.tokokokeisiin) ja ilmoittautumista. Lahja nousi treenatessa istumaan paikkamakuusta. Ei auttanut kuin antaa viikon ajan iltaruoka viereisellä kentällä aina erimittaisen paikkamakuun jälkeen. Bh-koe jännitti kyllä aivan hirveästi. Tokokokeetkaan eivät enää jännitä niin paljon, saati agilitykisat. Ennen bh-koetta käytiin Tamskin agilitykisoissa Eteläpuistossa ja otettiin ekasta radasta hyvä hylky ja toisesta hyppyradasta 15 virhepistettä ja tulos 7. Nyt kontaktit olivat loistavat mutta kepeille meno tuottaa vaikeutta.

No mutta sitten bh-kokeeseen. Tuomarina toimi Jani Heinilä. Saatiin kilpailunumeroksi 5. ja koiraparina tuttu ohjaaja ja hänen koiransa rottweiler. Me suoritimme ensin kaavion hihnassa ja sitten ilman hihnaa. Hihnassa seuraaminen vähän rakoili. Henkilöryhmissä Lahja seurasti erinomaisesti. Myös ilman hihnaa seuraaminen parani ja kaikki vauhdin muutokset oli tosi hyvät. Jäävät liikkeet onnistui ihan hyvin, vaikka Lahja tuleekin suoraan sivulle luoksetulossa. Oman suorituksen jälkeen vein Lahjan paikkamakuuseen ja kävelin 30 askelta eteenpäin ja jäin seisomaan selkä koiraan päin. Tämä oli jännittävin osuus. Lahja pysyi nätisti maassa koko toisen koirakon suorituksen ajan. :) Olin hurjan tyytyväinen ja arvostelut olivat hyvät, jopa tietyt osuudet erittäin hyvät!

Tottelevaisuusosuuden jälkeen mentiin kaupunkiosuudelle Ylöjärvelle, jossa koira kulki hihnassa ja tuomarin vieressä. Meitä ohitti pyöräilijä, pari lenkkeilijä, auton luokse pysähdyttiin ja juteltiin autosta tulevan ihmisen kanssa. Ja käytiin juttelemassa henkilöryhmässä ihmisten kanssa. Koira jätettiin hihnaa ja menin itse piiloon. Koiran ohi kulki toinen koira. Eipä tuossa ollut minusta mitään vaikeaa. Lahja on testattu tuolla tavoin jo kuntoutuskoirakokeessa ja tuo osuus oli ihan perusjuttuja mitä kaupungissa elävät törmäävät. Tuomari sanoi, että koira on aussi, joka on kiinnostunut mitä ympärillä tapahtuu, mutta on hallinnassa eikä käyttäydy sopimattomasti.

Bh-koe oli siis hyväksytysti suoritettu ja me saatiin Lahjan kanssa huokaista helpotuksesta!



Seuraavaksi sitten tavoite saada Tähden kanssa bh-koe suoritettua ;), mutta siihen menee vielä aikaa. Tähti on pieni hurjimus, joka suojelee vahvasti. Viime viikonloppuna Puuttomantorpan leirillä Tähden kanssa testattiin leikkimistä ja kyllähän tyttö hurjasti leikki. Tähti myös jäljestää hyvin. Leirillä oli myös rallytokon alkeita ja tokojuttuja. Oli kivaa vaikka omat kunto nyt reistailee eikä ihan täysillä pystynyt olla mukana. Oli ihana nähdä Lahjan kaikkia pentuja, jotka olivat aktiivisia ja toimeliaita (näin kauniisti kuvattuna).

Kesäkuussa vähän huilataan ja heinäkuussa tavoitteena Lahjan kanssa toko avo 1 tulos ja agilityä agilityä ja agilityä :). Kunhan vedet lämpiää niin lähdetään harjoitteleen vesipelastusta!!