tiistai 1. maaliskuuta 2011

Lahjakkuutta

"Hiihtoloma" on mennyt Ylöjärvellä. Viime perjantaina Lahja pääsi käymään koulussa tervehtimässä kolmannen luokan oppilaita. Häntää heiluttaen Lahja teki tuttavuutta pikkuihmisiin ja lopuksi halukkaat saivat tulla vielä rapsuttelemaan. Viikonloppuna olikin oikein kunnon pentutapaaminen, jossa mukana olivat sisarukset Max, Hellä, Hilja, Myrsky ja Lahjan äiti Rauha sekä Aamu. Meille oli myös järjestetty tutustumista viestiin ja tehtiin muutama luokse tulo harjoitus. Hienosti kaikki pennut suoriutuivat. Sitten oli vielä metsälenkkiä ja illalla Lahja olikin aika väsynyt. Muuten siinä riittää kyllä energiaa, vaikka muille jakaa!

Sunnuntaina ja maanantain Lahja oli mummolassa ja itse kävin tentissä Jyväskylässä. Kyllähän siinä Lahjalta iloitkua pääsi, kun maanantai-iltana tulin kotiin. Tänään käytiin pikkuisen tottiksen alkeita harjoittelemassa ja lenkki Hilja-siskon ja uuden tuttavuuden Ryytin kanssa. Lahjan mielestä on huippua kulkea mahdollisimman syvässä hangessa. Kasvattaja Sini neuvoi meille muutaman  harjoituksen, joita aletaan harjoittelemaan ja tuota seuraamista sivulla harjoitellaan nyt seinän vieressä niin Lahja kulkisi mahdollisimman suorassa. On tämä jännää tämä koiran koulutus, ja niin palkitsevaa kun Lahja jotain osaa -onhan se niin lahjakas :)!



                                            Kuvat: Eila Uusi-Kouvo



Varasin jo ensimmäisen penturokotuksen kahden viikon päähän. Eilen neidille tuli ikää 10 viikkoa ja tänään paino näytti 8,5 kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti