Kevät on todellakin tulossa, loskaa, kuraa, hiekkaa... ja Lahja on joutunut jalkapesulle. Jalkojen suihkutus ei tuota ongelmaa mutta sitten kuivaaminen...huh...siinä onkin sitten kiva samalla riekkua pyyhkeessä kiinni. :) Viime viikolla tosiaan nähtiin Perro-veljeä ja kivat pentupainit saivat koirat aikaseksi. Tästä jotain kuvia, mutta ovat aika huonoja kun oli aika vaikea saada vilkkaista pennuista tarkkoja kuvia. Viikonloppuna täällä olikin vilskettä, kun tytöt tulivat kylään ja Lahjalla olikin yhtäkkiä kolme paimennettavaa. Lahja rakasti kun sai niin paljon haleja ja hellyyttä. Huomenna paluu arkeen ja keskiviikkona suunnataan Tre:lle.
Katselin tuossa vanhempia pentukuvia ja kyllä tyttö on kasvanut kovaa vauhtia. Nyt kuvissakin näyttää niin jättiläiseltä. :) Itse vaan aina meinaa unohtaa että ihan vauvahan tuo vielä on! Juuri ku mietin että Lahja ei ole kauhean kova hyppimään ja loikkimaan niin tapahtui pieni accidentti. Portaita ollaan menty ylös valvotusti hihnassa, mutta alas Lahja ei halua niitä vielä tulla. Joitain pienempi portaita esimerkiksi ulkona kyllä tulee alaskin. Noh, toissapäivänä lenkillä innostui juoksemaan lumipenkkaan ja hyppäsi sieltä loikalla alas maahan. Maa oli liukas ja Lahja tulikin etutassun päälle huonosti alas. Kauhea vinkuminen ja eikun koira syliin ja takaisin kotiin. Kotona tarkastin tassua niin ei siinä tuntunut mitään ja hetken päästä ei enää ontunut, joten kaikki kunnossa. Huh. Itse siinä hieman pelästyin kun Lahja rupesi niin kovin itkemään. Kohta lähtee paperit eläinfysioterapian täydennyskoulutus hakuun, jotta jossain vaiheessa osaan sitten kuntouttaa myös elukat kuntoon tarpeen vaatiessa :).
Sain elämäni ensimmäisen koirani australianpaimenkoiran Puuttomantorpan Taivaan-Lahjan eli Lahjan 2/2011. Meidän yhteinen taival päättyi 8/2023. Laumamme kasvoi 2/2014 kun Lahjan pentueesta meille jäi narttu pentu, Puuttomantorpan Hellan-Lettas eli Tähti. 12/2021 laumamme kasvoi kolmannella koiralla, kun meille muutti australianpaimenkoira uros Qmmallinen Ilmasta Tehtyjä eli Toivo. Tähden tähtihetkistä ja Toivon toilailuista voit lukea täältä lisää. Tervetuloa mukaan!
Hei! Löysin sun blogin puuttomantorpan sivuilta. Oon ite vuoden kans suunnittellu aussiepennun hankintaa, ja seuraillu paljon kennelien sivuja. Oli tosi kiva lukea miten teillä on yhteinen taval alkanu! Onks Lahja sun ainoa koira? Meille ois näillä näkymin tulossa Stagedogin kennelistä punanen trikkinarttu toukokuun lopussa, senkin vuoksi oli kiva lukea! :--) Jään seurailemaan että mitä muuta teilläpäin tapahtuu. ;)
VastaaPoistaMoikka!
VastaaPoistaKiva kun kommentoit :). Lahja on ainoa ja ensimmäinen koirani. Pentuaika on ihanaa ja kyllä siitä kannattaa nauttia ja myös panostaa! Missä päin asustelet?
Meillekkin aussie tulossa ekana koirana, kasvattaja on kyllä valmistellut meitä erityisen huolellisesti :D Kouvolassa asustelen!
VastaaPoista