sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Vuosi 2016

Vuosi 2016 on lähtenyt käyntiin omistajan reissatessa ympäri Aasiaan. Kotona odottivat kuitenkin ihanan aktiiviset koirat ja Tähtikin näytti aikuistuneen. Aloitettiin Tähden kanssa Koirakoutsin hihnakäytös kurssilla, koska on mennyt totaalisesti hermot sen sinkoiluun remmilenkillä toisia koiria kohti. Tavallaan olikin tiedossa noita työkaluja, mutta tarvitsin sen ohjaajan oikeasti kommentoimaan ja neuvomaan. Joskus on hyvä käydä kouluttamassa itseä eikä niinkään koiraa! No nyt on selkeät kriiteerit, mitä Tähdeltä vaadin remmilenkiltä ja pyrin tekemään nyt jossain määrin taas lenkit erikseen. Ruoka tulee kädestä eikä kupista ja vahvistetiheys on alkuun tosi tieheä, luonnollisesti. Tänään jo ensimmäinen lenkki sujui hienosti ja haukkuvan koiran ohitus onnistui ilman hihnan kiristymistä.

Matkani ajan koirat kävivät agilityssä säännöllisesti. Onni on olla ihania treenikavereita, jotka treenasivat koiria neljä viikkoa ja ystäviä, jotka veivät ja lämppäsivät koirat ennen ja jälkeen treenien. Lisäksi koirat olivat menneet huimasti eteenpäin. Ensi viikolla onkin Lahjan kanssa agilitykisat pitkästä aikaa!



 Tavoitteet vuodelle 2016 (hieman pitää supistaa kun opinnot hidastaa harrastamista...)

Lahja
-vepe alokas luokan ykköstulos
-vepe avoimen luokan korkkaus
-agilityä 1 luokassa, jos vaikka 0 tuloksia :D
-rallytoko kisojen korkkaus

Tähti
-näyttelytulos
-bh-treeniä, loppuvuodesta bh-koe
-vepe treenailua ja mahdollisesti sove siitä
-agilityssä keinu ja kepit kuntoon

Rakastettavan ärsyttävä ötökkä




Jesse ja Tähti
Lahja ja Jesse uimassa (Jesse on tyttöjen "poikaystävä", ei siis kuulu meidän laumaan!)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti