keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Pennut lähtivät maailmalle kohti uusia haasteita

Puuttomantorpan Huumori-pentue täytti 7.2.2014 7-viikkoa ja viime viikonloppuna suurin osa pennuista lähti uusien omistajien luokse. Yksi pentu, eli mustavalkoinen uros "Lellu" on vielä etsimässä hyvää ja harrastavaa kotia jostain läheltä. Uros on hyvin tomera pentu, mutta myös hyvin ystävällinen. Lisätietoa pennusta voi katsoa Puuttomantorpan-kennelin kotisivuilta. http://puuttomantorppa.webs.com/index.htm

Meidän oma lauma kasvoi viikonloppuna yhdellä koiralla kun Lahjan seuraksi pentueesta jäi luoksemme asumaan Puuttomantorpan Hellan-Lettas eli Tähti. Siirryimme myös "maalta" kaupunkiin eli tänne Tampereelle asustelemaan. Tähti on reipas mutta harkitseva pentu, joka rakastaa vehnata Lahjan kanssa. Lahja tykkää myös painia, eikä ole kovasti komentanut pentua. Saisi kyllä välillä vähän enemmänkin! Ollaan ulkoiltu metsässä pieniä lenkkejä ja kivasti Tähti alkaa jo tunnistaa omaa nimeään. Tähti on tavannut myös kaverini koirat pinserin ja rodesiankoiran joka juoksi Tähteä pakoon :D.  Ensi viikolla Lahja menee hoitoon ja Tähti saa totutella olemaan minun kanssa, ettei liikaa kiinny tuohon emäänsä.

Lahja kaipaa kovasti tekemistä/treeniä. Agility aloitetaan pikapuolin ja pieniä tokotreenejä ollaan jo tehty. Lahja on tiineyden aikana kyllä muuttunut. Vahtivietti on noussut eli vieraita ihmisiä kyllä haukkuu nyt tavallista enemmän. Toivottavasti menee ohi kun hormonit tasaantuu ja pääsee kunnolla treenaamaan.

Meidän "oma" kuvaaja Aino kävi ottamassa pennuista vielä ihania kuvia. Tehtävä ei ollut mikään helppo, sillä kuusi energistä koiranpentua samaan kuvaan oli jo aikamoinen saavutus. Pennuille on muotoutuneet jo oikeat kutsumanimetkin. Suluissa olevat nimet ovat syntymänimet.

Rambo (Pukki), Lellu ja Tähti

Tytöt yhdessä paketissa. Jännä (Possu), Tähti, Tyyskä (Hyasintti) ja Lohtu (Pipari).

Lellu ja Tähti päättivät, että rusetti on turha lahjapaketin kyljessä.

Kuvausten jälkeen alkoi nukuttaa.

Lellu ja Jännä

 Ja lyhyesti vielä minne kaikki pennut sitten suuntasivat:

Puuttomantorpan Hellan-Lettas, "Tähti": Lahja-emän ja Marian kanssa Tampereella
Puuttomantorpan Hetkun-Ketkun, "Tyyskä": Annelin, kasvattaja-Sinin ja Tiinan omistuksessa asustelee Isojoella
Puuttomantorpan Hepsan-Keikka " Lohtu": Punkalaitumelle perheeseen, jossa eläimiä mm. nautoja :)
Puuttomantorpan Hieno-Helma "Jännä": Ketku-isän omistajan perheessä Kangasalla
Puuttomantorpan Huit-Hapeli "Rambo": Harrastaja perheessä Kangasalla
Puuttomantorpan Höpön-Löpön: Etsii vielä tulevaa kotia, mutta siihen asti asustelee sisarensa kanssa Isojoella.
Kuitenkin se kaikista paras koira. Lahja <3


1 kommentti:

  1. Ihania! Jos seura kelpaa niin täältä löytyisi tuollainen 7kk aussietyttönen leikkikaveriksi. :-)

    VastaaPoista