torstai 11. heinäkuuta 2013

Lahjan ensimmäinen "titteli" TK1

Aloitettiin heinäkuun oikein kunnolla kisaten. Agirodussa kolme starttia maksi ykkösissä, joista kahdesta saatiin 10t ja yhdeltä hylly. Vauhti oli huimaa, ja kivasti Lahja kyllä meni, vaikka kaatosateessakin kisattiin,. Paras sijoitus taisi olla 5.  Kyllä tuo vaatii todella lajille omistautumista kun rataan tutustuminen käytiin täydessä kaatosateessa mutaisella kentällä. Huh. Onneksi koira on motivoitunut säällä kuin säällä!

Sitten seuraavana päivänä Tamskin tokokokeeseen alokasluokkaan, josta tuloksena 183 pistettä. Ykköstulos, TK1, ja KP. Tuomarina Harri Laisi. Mielestäni Lahja ei ollut ihan parhaimmassa vireessä vaan hieman ylikierroksilla, mikä ilmeni piippauksena ja haukahteluna. Tätä ongelmaa ei ollut viimeksi ulkokentällä. Nyt kisa järjestettiin hallissa, joten en tiedä onko hallilla jotain vaikutusta. Pisteitä meni omiin kompurointiin seuraamisissa, luoksetulossa Lahja meni maaten ja jotain pieniä viilauksia siellä ja täällä. Tuomari kyllä kehui kovasti ja oltiinhan me sitten lopulta kuitenkin luokan ykkösiä. Nyt on todella kiva siirtyä avoimeen luokkaan, ja liikkeitäkin ollaan jo harjoiteltu. Noutokapulan hakeminen ja pitäminen sujuu mallikkaasti, vaikka vielä keväällä noutokapula ei pysynyt Lahjan suussa ei sitten millään.

Vesipelastuksen soveltuvuuskokeeseen ilmoittautumistakin suunnittelen elokuuhun jos nyt vaan Ruotsin mökillä ehditään treenaileen. Mutta nyt hetki lomailua ennen mitään kisoja.

Kuva Aino Vuokola

Ollaan ehditty saareen ystävän mökille, jossa Lahjalle tuttu lauma (Rhodesiankoira Rino ja pinseri Lupa) sai täydennystä Leona-pennulla. Lahja otti Leonan hyvin vastaan, eikä sitä haitannut vaikka Leona haukkaili sen karvaisista korvista. Tässä kuvassa koko koirajengi mökillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti