Uskalsin lähteä Lahjan kanssa kokeilemaan agilityä epiksiin, jotka järjestettiin koirakoutsilla Lielahdessa. Paikka oli tuttu, sillä kävimme Lahjan kanssa siellä alkeis- ja jatkokurssin. Ilmoittauduttiin supermölli ja mölliluokkiin. Supermöllissä esteinä olivat vain hypyt (riman korkeuden sai itse päättää), puomi ja putki. Mölliluokassa rimat olivat jo maxi korkeudessa ja lisänä vielä A-este. Itseäni jännitti lähinnä se, että muistanko radat. Ensimmäinen kerta ns. kisatilanne minullekin! Supermölliluokassa Lahja oli aivan liian kierroksilla kuin aloitettiin. Otin sen häkistä liian aikaisin. Se ehti seuraamaan viittä koiraa ennen meitä ja kierrokset nousivat liikaa. Lahjan leuka oikein väpätti ja itseäni jännitti niin paljon että parin hypyn jälkeen vauhti oli niin kova, että putkeen ohjaus ei mennyt enää oikein. Loppu rata meni ihan kohtuullisesti mutta täysillä :D. Tässä vähän videota, josta näkee millä vauhdilla mentiin. Olin myös itse aivan liian jännittynyt joten meno ei ollut sikälikään yhtään rentoa! Muistin sentään radan :) :).
Mölliluokassa oltiin maxikorkeudessa ensimmäisenä vuorossa ja otin Lahjan aivan hetki ennen suoritusta häkistä. Se oli nyt rauhallisempi ja itse olin rennompi! Harmittavasti Lahja vaan pillin vihellykseen reagoiden lähti hyppäämään ensimmäisen edessä olevan esteen jo ennen aikojaan. Onneksi saatiin ottaa lähtö uusiksi ja sain Lahjan aloituspaikkaan ja pysyämään siinä. Rata meni jo paremmin, vaikka yhden esteen ohitti ja yksi rima viimeisellä tippui. Vähän jännitin, kuinka mahtaa hypätä nuo korkeudet, kun ei olla kuitenkaan harjoiteltu tuolla korkeudella. Radan tavoite aika oli 47s (siinä oli 16 estettä) ja Lahjan aika 36s joten kyllä tuossakin radassa vauhtia riitti.
Oli kyllä kiva kokemus, ja nyt täytyy alkaa harjoittelemaan ihan tuota lähtötilannetta myös reeneissä. Ottaa pilli mukaan ja harjoitella tuota odottamista!! Muuten Lahjaa ei paljon meluavat koirat ja hälinä haitannut vaikka kierrokset sillä nousivat. Mutta kokemuksena todella hyvä! Tästä on hyvä jatkaa...
Sain elämäni ensimmäisen koirani australianpaimenkoiran Puuttomantorpan Taivaan-Lahjan eli Lahjan 2/2011. Meidän yhteinen taival päättyi 8/2023. Laumamme kasvoi 2/2014 kun Lahjan pentueesta meille jäi narttu pentu, Puuttomantorpan Hellan-Lettas eli Tähti. 12/2021 laumamme kasvoi kolmannella koiralla, kun meille muutti australianpaimenkoira uros Qmmallinen Ilmasta Tehtyjä eli Toivo. Tähden tähtihetkistä ja Toivon toilailuista voit lukea täältä lisää. Tervetuloa mukaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti