keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Vuosi 2019 ja Uutta Vuotta kohti

Lahja Ikaalisten vepekokeessa 96/100pist, AVO1


Taas on vuosi tullut päätökseen. Tytöillä oli syntymäpäivät 20.12. Lahja täytti jo 9-vuotta ja Tähtikin jo 6-vuotta. Aika menee todella nopeasti. Tänä vuonna kisasimme todella vähän, mutta elämässä oli paljon muita suuria tapahtumia ja muutoksia, joten tapahtumarikas vuosi kaiken kaikkiaan. Lahja kisasi kesällä vepessä ja sai AVO:sta 1.tuloksen ja siirtyi sitä myöten voittaja luokkaan. Käytiin epäsäännöllisesti agilityssa ja tehtiin omaa toko treeniä. Tähden kanssa uskaltauduin tokon voi-luokan harjoituskokeeseen ja siinä liikkeet meni todella kivasti ja paikkamakuu myös, joten tästä intoutuneena ilmoitin sen viiden kerran toko kurssille Tamskille. Kurssi alkaa meillä tammikuussa ja tavoitteena siis olisi voi-luokan koe! Kävin myös Tähden kanssa bh-treenikokeessa ja sekin meni vieraassa ympäristössä hyvin, mutta treenattavaakin vielä olisi. Ehkäpä tänä vuonna. Katsotaan! Ensi kesänä varmasti taas vepeillään ja vepeleirikin on suunnitteilla kivalla porukalla! Uuden vuoden raketit ei kummemmin tyttöjä haitannut. Käytin tytöt pitkällä lenkillä aamulla ja isä pissatti tytöt ennen kuutta. Hieman ääni aggressiivisuutta oli ilmassa pamauksille mutta muuten ilta meni hyvin.

Tytöt ovat olleet terveitä, mitä nyt muutamia tassuvaivoja ja "maha sekaisin" päiviä lukuunottamatta. Uuteen kotiin tytöt tottuivat nopeasti. Takapihalla on kiva juosta ja sisällä on enemmän tilaa valita, missä nukkua. Tähdellä on edelleen voimakas puollustus vieraita ihmisiä kohtaan, mutta tutut ihmiset se ottaa vastaan lämmöllä ja innosta soikeana äänen kera! Lahja haukkuu hieman enemmän täällä rivitalossa, mutta muuten se on edelleen innokas tekijä joka jaksaa juosta ja leikkiä.



Vuokrattiin kesällä soutuvene!




Hyvää joulua 2019!